Edit: Oli pakko laittaa kuvista pienemmät versiot, etteivät ne leikkaudu reunasta. Suuret kuvat voi katsoa täältä.
Viimeaikoina olen viettänyt (aivan liian) paljon aikaa selaillen ihania nukkekotiblogeja ja pomppien kuin kukasta kukkaan jokaisen linkittämiin kivoihin paikkoihin ja ohjeisiin. Eräänä iltana iski akuutti tarve tehdä jotain, eikä Pullean Rouvan paidan kanssa taistelu innostanut, joten nappasin printteristä ulos Marliesin kannujen kaavan. Olen niin monessa blogissa niitä bongannut, etten osaa sanoa nyt keneltä olisin idean saanut. Tässä kuitenkin nyt tuloksia:
Kannut odottavat maalausta riviin liimattuina. Leikkasin tietenkin jokaisen irti ennen maalausta:
Ensimmäinen kerros maalia pinnassa. Vessapaperirulla ja vesivärisiveltimien varret luovassa käytössä :)
Samalla maalailin myös taannoin kaupasta haalimani deodoranttipullojen kennoista muutaman, syntyi ainakin kolme, ellei jopa neljä vuosikymmentä vanhat emalivadit ja niille kavereiksi kannut.
Ovat vuosien mittaan kolhiintuneet, ja ruostettakin on ikävästi muutamassa kohtaa jo näkyvissä. Kotikolossa on rento meininki, ei pienistä kolhuista välitetä ja sitäpaitsi tavarathan ovat elämistä varten, koristeet ovat asia erikseen:
Sattui olemaan hopean väristä maalia, niin kokeilin miltä kannut näyttäisivät metallisina. Ruostetta on näihinkin vanhoihin jo päässyt hieman syntymään:
Maalailin sellaisilla akryyleilla mitä sattui kotona olemaan, en tiedä mitä oikein noilla pastellisävyisillä teen... Ehkä ne löytävät paikkansa joko Kotikolosta, tai sitten löytävät joskus tiensä jonkun toisen nukkekotiin:
Pintaan sivelin väritöntä kynsilakkaa, se kun kuulema kävi tarkoitukseen, ja kävihän se. Jospa nyt kuitenkin piakkoin ostaisin ihan oikeaa tarkoitukseen sopivaa lakkaa, toivonmukaan vähän vähemmän pahan hajuista :D.
Kun luulin jo kannumaniani menneen ohi, muistin yllättäen erään paperin jota minulla on kaapissa jostain vuosien takaisesta projektista ylijääneenä. Siinä on kaksi täsmälleen samanlaista puolta, vihreä ja pinkki. Pakkohan sitä oli sitten kokeilla, lopputulos on.. noh, moderni?
Nuo vaaleanvihreät vielä jotenkin sopivat Kotikoloon, mutta nuo pinkit ovat jotain aivan omaa luokkaansa. Pitänee osallistua jonkinlaiseen vaihtoon jossain vaiheessa, ehkä noilla on jossain tuleva omistaja.
2 kommenttia:
No jopas on kannu poikineen. Ja hienoja ovat.
:) Monelle on käynyt samalla lailla, jotenkin tuohon kannujen tekoon vain haksahtaa,ja niitä tulee tehtyä MONTA. :) Kauniita nämä sinun versiosi!
Lähetä kommentti