Perustin tämän blogin jo 2007 syksyllä, mutta toiset harrastukset veivät aikani eikä Kotikolo päässyt koskaan vauhtiin. Olen aina silloin tällöin ajatellut Kotikoloa, ja mielessä on ollut ajatuksia monenlaisesta projektista, mutta aikaa niiden toteuttamiseen ei ole ollut. Nyt alkaisi olla aikaa, ja inspiraatiot ovat pyörineet päässä jo jonkin aikaa.
Ryhdyin viimein toimeen viimeviikolla, kävin ostamassa nukkemassaa ennen kuin menin töihin iltavuoroon, enkä malttanut olla kokeilematta heti kotiin tultuani myöhään illalla. Siinä sitten syntyi ensimmäisen nukkeni, Pullean Rouvan pää. Siihen tuli jonkin verran likajälkiä, vaikka aloitin työn puhtain käsin puhtaalla pöydällä. Viikonloppuna rouva sai kädet ja jalat, sekä lopulta piippurassivartalon jonka toppasin vanulla pyöreäksi omenavartaloiseksi rouvaksi. Hän sai punaisen tukan, koska todennäköisesti hänestä tulee Weasleyn perheen äiti, Molly, kunhan pääsen rakentamaan hänelle keittiötä :).
Vuonna 2007 tehtiin lapsille joululahjaksi nukkekoti, jonka pojat ovat nyt koristelleet mm. piirtämällä seinät täyteen ja niin edelleen. Eilen sovin esikoisen kanssa, että kesälomalla remontoimme talon ja rakennamme vihdoin paljon puhutun saunan sinne. Pitänee miettiä tarkoin millaiset nuket taloon muuttavat, ovatko ne tavallisia nukkeja, vai ritareita, tai jotain muita "jäbiä" mitä lelulaatikosta löytyy. Se olisikin mielenkiintoinen näky, kun Power rangers -"jäbä" (isiltä opittu :D) saunoisi ja menisi sen jälkeen pehmeälle sohvalle katsomaan televisiota.
Eilen kävin Stockan Akateemisessa kirjaostoksilla, ja mukaani kotiin tuli Beryl Armstrongin How to Make Your Dolls' House Special
sekä Vivienne Boultonin Nukkekotikirja.
Vielä kolmaskin kirja pääsi mukaani, mutta sen nimeä en muista, ja se lähti eilen jo lainaan työkaverille sen jälkeen kun selailin sen ruokatunnilla läpi. Kunhan se palaa kotiin, laitan siitäkin kuvia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti