Minulla on jäljellä enää kolme työvuoroa ennen kesälomaa, ja kesäloman jälkeen koittavaa mammalomaa. Lomafiiliksissä olen innostunut jälleen mineilystä piitkän tauon jälkeen.
Luonnollisesti suunnitelmia on paljon, mitä kaikkea tahtoisin tehdä. Haluaisin tehdä jonkun pienemmän projektin ennen kuin vauva omii minut viimeistään elokuussa itselleen ja mineilyt jäävät taka-alalle, jonkun mikä on mahdollista saada valmiiksi tai ainakin hyvin pitkälle.
Velhon kellari -boksi on edistynyt talven aikana hävyttömän vähän, mutta on kumminkin. Nyt sitä on taas kiva kuvatakin kun on vielä illallakin päivänvaloa käytettävissä, teen siitä seuraavan postauksen tänne.
Nyt tekee kuitenkin mieli fiilistellä vähän menneitä, tässä on ensimmäinen minikokeiluni, nimittäin nukkekodin nukkekoti jonka tein kun halusin osallistua johonkin kilpailuun joulukuussa 2007. Muistaakseni kilpailun järjesti Nukkekotiyhdistys. Tulinkohan jaetulle kolmannelle sijalle tms. Otin silmämääräisesti ulkonäköön vähän mallia jostain valmiista nukketalopaketista jonka löysin googlella.
Mittasuhde on 1:124. Korkeutta on korkeimman kohdan mukaan mitattuna 10cm, leveyttä 7cm ja syvyyttä 3,5cm. Rakennusmateriaalina on käytetty roskalavalta pelastamaani puista sälekaihdinta, coktailtikkuja ja kartonkia. Maalasin talon peiteväreillä koska halusin saada valmista nopeasti eikä kotona ollut juuri sinä iltana akryyleja.
Kuvat on otettu silloin joulukuussa 2007 täysin vailla hyvää valoa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti